Onnellinen minä-haaste

kevät

Millainen haaste tällä kertaa?

Tätä haastetta suunnitellessani, mietin kuinka voisin luoda haasteen, jota ei tämän hetkiset rajoitukset mitenkään rajoittaisi. Eli haaste on oltava sellainen että se ei vaadi esim. ulkona oleskelua. Tämä haaste on kuitenkin sellainen, että ulkoilua kaipaavalle sitäkin voi toteuttaa, mikäli sinua ei rajoita karanteeni tai rajoitukset ulkona liikkumisen suhteen... Niin ja mikäli itse suunnittelemasi toteutus soveltuu siihen. (siitä myöhemmin lisää) Kuten aiemmissa haasteissa, myös tämän tarkoituksena on lisätä sinun hyvinvointiasi. Haluan edistää hyvinvointiasi ja tuoda piristystä korona-arkeen. Kuten aiemmissakin haasteissa, myös tässä minä olen mukana haasteessa teidän kanssanne ja kerron kuulumisia Instagramissa.

Onnellinen minä-haaste on minulle henkilökohtainen siksi, että olen vasta ikään aloittanut sen kauan unelmoimani elämän. Voin sanoa korona kurimuksenkin keskellä, että olen onnellinen. Se mitä tapahtui entisen ja nykyisen välillä on oikeasti aika vaikea selittää. Kun asioita alkoi tapahtumaan, mietin, että miten minulle käy näin, onko edes totta. Kuitenkin taaksepäin katsoessani, olen askel askeleelta kulkenut kohti sitä omaa juttua. Se oma juttu ei ole mikään mystinen salaisuus. Se on jotain, mikä on aina ollut minussa tai sinussa. Voi olla, että ihmiset ovat erilaisia. Toiset tietävät heti mitä haluavat, tunnistavat omat vahvuutensa ja tarpeensa. Toiset taas peilaavat itseään muihin ihmisiin tai jopa elävät heidän elämäänsä, eivät omiaan.

Toivon, että myös sinä voit olla onnellinen, tai jos olet onnellinen, niin vieläkin onnellisempi! 

Onnellisuus vaatii tekoja

On hyvä tunnistaa ne omat tavat elää onnellisesti ja etenkin, siten että jokainen päivä tuntuu tärkeältä. Voi toki olla huonoja päiviä, mutta olo ei mielestäni pitäisi olla sellainen, että olisipa sitä tai tätä. Entä jos olisin tehnyt niin tai näin... Menneeseen ei pidä siis jäädä roikkumaan ja jos asiat olisivat menneet toisin, no ne olisi menneet toisin.. Oman onnellisuuteen voi vaikuttaa tietoisesti ja mitä enemmän ymmärrät onnellisuuden olevan omissa käsissäsi, sitä vähemmän odotat jotain ihmettä, joka muuttaisi elämäsi paremmaksi. Kun ymmärtää omat kyvyt ja mahdollisuudet vaikuttaa, ei tarvitse olla riippuvainen muista. Tärkeintä on minusta keskittää sekä ajatukset, että tekeminen siihen mikä sinulle on mieluista. Kun rupeat toden teolla tekemään asioita joista pidät, tulet varmasti iloisemmaksi ja motivoituneemmaksi löytää uusia onnea tuottavia asioita elämääsi.

kevät

 Jokainen päivä on elämäsi paras päivä

Sanotaan, että kaikki on asenteesta kiinni. Kyllä se varmaan pitkälti on näin. Elämässä voi tehdä asioita ja päättää mielessään, että minä asennoidun nyt positiivisesti. Mutta jos tekeminen on jo lähtökohtaisesti jotain mistä et todellakaan pidä, niin aika vaikea sitä on väkisin esittää jotain muuta kuin mitä oikeasti tuntee. Siksi mielestäni on vaan niin paljon helpompaa löytää ne omat elämän parhaat jutut ja sitten ympäröidä jokainen päivä niillä. EI, et voi lähteä loma matkalle joka päivä, mutta voit tuoda lomakohdetta lähemmäksi, vaikka kotisi sisustukseen, laittaa ruokia, mitä olet nauttinut ulkomailla tai vaikka lukea kirjallisuutta jossa kerrotaan unelmakohteistasi. Voit myös säästää rahaa, suunnitella ja ideoida tulevaisuuden matkaasi. Työ, harrastukset ja muu oma aika on meidän itse valitsemiamme. Jos et ole onnellinen niissä, lähde heti etsimään parempaa, miksi haluaisit elää "puolikasta" elämää, joka ei ole ihan juuri se mitä halusit?

Onnellinen Minä-haaste

Haaste kestää huhtikuun ajan, eli 4 viikkoa (1.4.-30.4.2021) Jokaiselle viikolle on oma tehtävänsä joka kestää 1h-5h, riippuen toteutus tavastasi ja ajasta jota sinulla on siihen käyttää. Kun huhtikuu on päättynyt olet lähempänä onnellisempaa minääsi. Tehtävät voi toki suorittaa kaikki vaikka ekalla viikolla, mutta haasteeseen kuuluva arvonta suoritetaan vasta 1.5.2021)

  • HUOM. Ennen jokaista tehtävää pidä 15 minuutin meditaatio/rauhoittumis hetki. Käy makuulle sänkyyn ja sulje silmäsi. Sitten hengitä hitaasti sisään ja ulos 10 kertaa. Voit laittaa taustalle meditaatio musiikkia tai olla hiljaisuudessa. Koita hallita mieltäsi siirtymään sinulle mieluiseen paikkaan, jossa olet onnellinen. Unohda työ, koulu ym. asiat hetkeksi. Laita kello soimaan, jotta sinun ei tarvitse miettiä ajan kulua.

1. tehtävä (viikko 1.)

Aloita meditaatio hetkellä (15min)

Asetu pöydän ääreen,  ota lyijäri ja puhdas paperi. Piirrä "onnellinen minä"-kartta

Tai jos et halua piirtää, kuvaa itsestäsi video jossa kerrot mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi. Älä suunnittele etukäteen, vaan luettele intuitiivisesti mitä mieleesi tulee. Voit katsoa videon aina haasteen eri vaiheissa.

  1. Piirrä paperin keskelle ympyrä jossa lukee onnellinen minä
  2. Tee ympyrästä viivoja eri suuntiin ja pallukoita viivojen päihin.
  3. Jokaiseen pallukkaan laitat asian joka kuvastaisi piirrettä onnellisessa minässäsi. Pallukoita voi olla 1 tai vaikka 100. (esim. unelma ammatti, perhehaaveet, taidot joita haluat oppia, paikat jossa haluat käydä)

2. tehtävä (viikko 2.)

Aloita meditaatio hetkellä (15min)

Paperia, lyijäri ja valmiina omakuvan tekoon!

  1. Piirrä omakuva (koko keho) sekä viereesi kolme tärkeää asiaa/ihmistä/eläintä, mitä vaan.. Jätä alle tilaa tekstille. (Tämä ei ole mikään taidekilpailu!)
  2. Kirjoita kuvasi alle:
  • Kolme asiaa jotka tekevät sinut onnelliseksi (esim. leipominen, lettien teko, meikkaus)
  • Yksi asia jossa olet muiden mielestä hyvä (esim. piirtäminen)
  • Yksi asia jossa olet huippu hyvä omasta mielestäsi (nauraminen kovaan ääneen :D tai vaikka purkkapallon puhallus)

 sekä asiat jotka aiheuttaa sinulle harmia?

  • Listaa kolme asiaa jotka tekevät sinut onnettomaksi (esim. huono parisuhde, nälänhätä, tms.)
  • kaksi asiaa jossa et ole kovin hyvä (esim. ruoanlaitto, laulaminen)
  • Ja yksi asia jossa olet oikeasti huono ja asia jonka toivoisit oppivasi (ainakin omasta mielestäsi, esim. raha-asioiden hoitaminen)

3. Tehtävä (viikko 3.)

Varaa aikaa väh. 2h 

Aloita meditaatio hetkellä (15min)

Aika oppia uutta!

  1.  Valitse aiemmassa tehtävässä laatimastasi "et osaa/tekee onnettomaksi" osiosta onnellisuuttasi tukeva taito. Tai jos et keksi siihen sopivaa, niin valitse kuitenkin yksi taito jonka oppimisesta olisi hyötyä.
  2. Tee huolellinen suunnitelma paperille ja
  3. varaa vähintään 2h viikossa tämän uuden taidon oppimiseen tai onnettomaksi tekevän asian ratkaisuun.

(esim. venyttelet säännöllisesti jos haluat olla notkeampi, tai kokeilet uusia ruokalajeja jos haluat olla parempi ruoanlaitossa)

  • Suunnitelmassa on hyvä olla: Tavoite, lyhyt tieto pläjäys uuden oppimisesta (kirjojen, googlailun ym. avulla) sekä toteutustapa. Lopuksi voit halutessasi antaa itsellesi arvosanan 

 4. Tehtävä (viikko 4.)

Aloita meditaatio hetkellä (15min)

Onnellisia juttuja!

Käytä viimeinen viikko siten, että valitset 1-3 asiaa onnellinen minä-palluroista ja lähde toteuttamaan niitä. Se voi olla vaikka leipomista, haave-ammattiin perehtymistä, uuden harrastuksen aloittaminen. (2h-5h)

 5. Tehtävä (viikko 4.) 

Yhteenveto (20min)

Valitse vaihtoehdoista:

  • Jaa kuva Instagramissa/Facebookissa, jossa kerrot kuinka onnellisuus haaste vaikutti sinuun. Käytä #onnellinenminähaaste ja #viivinkosmetiikkapuoti
  • Kirjoita päiväkirja tyylisesti kokemuksistasi
  • Kirjoita kirje ystävällesi ja kerro kuinka onnellisuushaaste vaikutti sinuun, voisiko siitä olla hänelle hyötyä?
  • Kuvaa itsestäsi video, jossa kerrot, mitä aiot tehdä onnellisuutesi eteen.

Lopuksi,

Tämä haaste on tosiaan yksin sinua varten. Toivon, että hyppäät avoimin mielin mukaan ja etenet sinulle sopivassa tahdissa. Koska on kyse sinun onnellisuutesi lisäämisestä, en voi kertoa miten juuri sinä voit olla onnellinen. Mutta näillä ohjeilla voit alkaa ehkä tietoisemmin lisäämään onnellisuutta jokaisessa päivässä. Kun päätät suunnitelmallisesti ja tietoisesti tehdä onnea tuottavia asioita elämä on takuulla sinulle paljon parempaa.

Osallistujoiden kesken arvotaan 1.5.2021 ihana tuotesetti, joka sisältää: Ecokoti sitruunaruoho pyykkipulverin, Marja Entrich puhdistavan kasvonaamion, Heather sheivaussaippuan ja Prasad Lemmenrohdon. Palkinnon arvo n. 100€

palkinto