Kotimaisen kosmetiikan koti
Joskus ihania asioita tapahtuu ja unelmat toteutuvat
Estenomi...?
Miksi sitten halusin lähteä yrittämään?
Rohkeampi uusi minä
Kaiken työkokemuksen, koulutuksen ja yli 10-vuoden äitiyden kokemuksella olen viimeinkin rohkaistunut ja tuntuu, että ei olekaan mitään, mitä tarvitsisi pelätä tai jättää tekemättä. Nyt on elettävä ja tehtävä mitä ikinä sydän halajaa! Yrittäjyys on viime vuosina "kihissyt" pinnan alla ja kiinnostanut minua jo ylä-aste ikäisestä asti.
Olen ihan tarkoituksen mukaisesti ympäröinyt itseni kosmetiikalla
Se on aina vetänyt minua puoleensa
Pienet kosmetiikkaliikkeet, laivan tax-freet, ruokakauppojen kosmetiikkaosastot ja niin edelleen. Jo lapsena yritin valmistaa hajuvettä ruusun terälehdistä. Käänteen tekevä hetki oli 8-vuotiaana Lontoossa tehty vierailu saippuakauppaan. Se tuoksu ja värien kirjo on vieläkin tarkasti muistin syövereissä.
saippuakauppias
Palasaippua on minusta loistava keksintö ja siksi se on myös tuote jota olen alkanut itse valmistaa. Pikku hiljaa tuote päätyy myös saataville sekä puotiin että verkkokauppaan.. Ihan super IHANAA!!! Tuotteeni on vielä kehitteillä, mutta tulen kertomaan blogipostauksissa lisää tästä ihanuudesta. Wait and see!
Olen valinnut puotiini vain suomalaisia brändejä
Yritykseni arvot
Ekologiset kosmetiikkatuotteet ja Zero Waste-trendi ovat olleet jo jonkin aikaa pinnalla
Uskonkin, että tänä päivänä ihan jokainen haluaa tehdä tuotevalinnoillaan vihreitä & ympäristöystävällisiä tekoja. Olen valikoinut puotiin mahdollisimman ekologiset ja helposti kierrätettävät tuotteet. Esimerkiksi ihon ja hiustenhoitoon löytyy yllättävän paljon pakkausratkaisuja joihin ei ole käytetty yhtään muovia. Ja se on todellista edistystä!
Laadun, kotimaisuuden ja ekologisuuden lisäksi myös luonnollisuus on hyvin tärkeää minulle. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että myyn luonnonkosmetiikkaa ja haluan myös tuoda luontoa lähemmäksi meitä kaikkia. Luonto on minulle todella tärkeä ja uskon vahvasti sen parantavaan voimaan.
"luonnon lapsi mä oon"
Olen niin ylpeä ja innoissani jokaisesta kosmetiikkabrändistä jota saan myydä.!
Asiakaskeskeisyys
On avainasemassa jokaisessa päätöksessäni
Esimerkiksi tuotevalikoima tulee muuttumaan ja laajentumaan sitä myötä kun saan siihen liittyen palautetta. Puodissani käydessäsi autan sinua löytämään ihollesi oikeanlaiset tuotteet ja myös lahjaksi soveltuvan ratkaisun. Jos jokin raaka-aine, tuotteiden kierrättäminen tai muu mietityttää, niin keskustellaan siitä yhdessä.
Sydämmellisesti tervetuloa puotiini ja verkkokauppaan asioimaan. Tämä aika on monella tapaa haastava meille kaikille ja olen päättänyt pitää puodin kiinni niin kauan, kuin on vaarana sen kautta edes auttaa taudin leviämistä. Toivon todella paljon, että nämä ajat on pian ohi ja pääsen taas avaamaan Kosmetiikkapuodin. Verkkokauppa on nyt kuitenkin auki ja tilauksia voi tehdä sitä kautta.