Kaunis & historiallinen Porvoo

(Lelukauppa Riimikko oli suosikkiputiikkini 7-vuotiaana)
Muutto Porvooseen
Olin 7-vuotias, kun muutimme perheeni kanssa Porvooseen ja olihan tämä kerrassaan ihmeellisen oloinen paikka. Kaikki rannat koluttiin, käytiin myyjäisissä, kahviloissa, museoissa ja opastetuilla kierroksilla. Kirkossa tietenkin ja ravintoloissa. Brunbergiltä ostettiin iso laatikko karkkia, joka lähetettiin taakse jääneelle 1.luokalleni.
Tämä oli suloinen lapsuus. Myöhemmin kyllästyin ja aloin haaveilla suuremmista kaupungeista. Muutinkin lopulta hetkeksi Tampereelle, mutta kohtalon johdattamana palasin takaisin. Silloin näin Porvoon uusin silmin, erikoislaatuisena paikkana jolle ei ole vertaista kilpakumppania. Metsiä, lenkkipolkuja, peltoja, järviä ja meri lähellä. Hyvät palvelut ja lyhyet etäisyydet joka paikkaan. Helsinkiin tarpeen tullen noin tunnin matka ja lentokentälle vielä lyhyempi.

(Vehreyden takana Maarin puisto, joka on loistava piknikpaikka. Täällä laiduntaa kesäisin myös ammuja (lehmiä) siis 200m päässä keskustasta!)
Eurooppalaishenkinen turistikaupunki
Asetuin sinun saappaisiin ja ajattelin mitä haluaisit tehdä yhden päivän aikana.. Loppujen lopuksi täällä on tosi paljon nähtävää ja tehtävää. Kokosin siis kaikista "timanttisimmat" kohteet. Vanha kaupunki ei ole valtava ja muutkin kohteet sijaitsevat kävelyetäisyydellä. Pikkukahvilat, ravintolat ja terassit ovat kaikki tasokkaita ja tuovat helpotusta mukulakivien tallailun ja ostosten välillä. Itse miljöö, vanhat rakennukset ja historialliset nähtävyydet vievät sinut väistämättä lomafiilikseen, johon olet tottunut vain lomaillessasi muualla euroopassa.
Listatut kohteet ovat minun omia lempparipaikkoja Porvoossa tai muutoin kiinnostavia kohteita sellaiselle, joka ei ole täällä käynyt. Vanha Porvoo on täynnä upeita sisustuskauppoja, kotimaista käsityötä, vaatteita ja muita suloisia putiikkeja. Nyt tänä kesänä ensimmäistä kertaa ikinä myös oma kosmetiikkapuoti. Tuu moikkaa!
Helppous ennen kaikkea
Olen laatinut blogin helposti selailtavaan muotoon, jotta voit käyttää sitä hyödyksesi vieraillessasi Porvoossa. Kun tulet Porvooseen, voit aina myös tulla kysymään minulta neuvoa näiden paikkojen löytämiseen osoitteeseen Jokikatu 22.
Huom! Blogin lopussa osoitetietoja navigointia varten
Valitse listauksesta sinua kiinnostavat kohteet
Herkuttelu ja kahvittelu:

(Cafe Cabriole, Piispankatu 30)
Cafe Cabriole
Täällä on käyty perheen kesken lauantai kakkukahveilla, niin kauan kuin muistan. Elävä klassinen musiikki saattaa silloin tällöin yllättää, lounas salaattipöytä on monipuolinen ja kakkuja, kakkuja... vaikka miten upeita! Myös macaronseja ja muita leivoksia. Usein syön täällä jonkin suolaisen piirakkapalan pienellä tai isolla salaatilla. Ei sijaitse vanhassa kaupungissa, mutta lyhyen matkan päässä aivan Runeberginpuiston laidalla.
http://www.cabriole.fi/
Petris Chocolate Room
Muutama reipas hyppyaskel Viivin Kosmetiikkapuodilta eteenpäin ja löydät suklaasuun herkuttelukeitaan. Itse päädyn lähes aina "triple chocolate cookieen" jonka aina välillä jaksan syödä ja joskus en. Tämän kanssa minulle musta kahvi, sinulle?
https://petris.fi/
Porvoon Paahtimo
Täällä on ulkona laivaterassi ;) Kaksikerroksinen vanha tiilirakennus on erittäin tunnelmallinen ja mukava paikka tavata ystäviä. Täältä saat mainion valikoiman Paahtimon omia erikoiskahveja.
https://porvoonpaahtimo.fi/
Cafe Fanny
Tänne ovat koiratkin tervetulleita! Raatihuoneen torin toisella laidalla ihana pikku kahvila, jolla terassi mistä onkin aika mahtava seurata torin menoa. Itse valmistettuja kakkuja ja maistuvaa kahvia tai myös jotain alkoholipitoista sitä kaipaavalle.
http://www.cafefanny.fi/
Porvoon jäätelötehdas (kioskit ja jätskipyörät)
Tässä jätskikiskassa voit valita ihanan lajitelman vähän erikoisempiakin makuyhdistelmiä. Jäätelöä myydään ympäriinsä suhaavista jätskipyöristä sekä kahdessa kiskassa. Vanhassa Porvoossa Raatihuoneen takaa löytyy yksi ja toinen Jokirannasta Runeberginpuiston läheisyydessä.
(Tee- ja kahvihuone Helmi, Välikatu 7)
Ravintolat:

(Zum Beispiel, Rihkamakatu 2)
Zum Beispiel
Tämä on hyvä, todella hyvä.. :) Aina kiva palvelu, hyväntuulinen ilmapiiri ja rento fiilis. Ei "pönötyspaikka", mutta siisti, ilmava ja kaikin puolin miellyttävä. Itse tehdyt pastat ja leivät esimerkiksi tosi maittavia.
Anis Cafe
Mikä lottovoitto kasvissyöjälle! Kauniisti sisustettu ja lämminhenkinen kasvisravintola johon puodilta vain max. 100m. Ihania kasviskeittoja, hyvää kahvia, tuoretta leipää ja ystävällinen suhtautuminen lapsiasiakkaita kohtaan.
Gabriel 1763
Pizzaravintola jossa herkulliset ja Porvoo aiheisilla nimillä höystetyt pitsat. Mielenkiintoisia makuyhdistelmiä :) Sijaitsee myös aivan meidän läheisyydessä Jokikadulla.
Sicapelle
Tämä ravintola on fine dining paikka, jossa viinit esitellään hienostuneesti ja ruoka-annokset on aseteltu niin kauniisti. Haluatko tasokasta palvelua ja intiimin hetken maittavan ruoan äärellä. No täältä sitä löytyy.
Fryysärinranta
Jos haluat syödä rannassa? Maistaa ehkä etanoita tai pihviä.. Katsella joen elämää ja nauttia hyvästä ruoasta. Sitten tänne :) Tämä ravintola sijaitsee sisäpihalla aivan meidän liiketilan vieressä.
(Ani's Cafe, Välikatu 8)
Nähtävyydet:
(Tuomiokirkko, Kirkkotori 1)
Tuomiokirkko
Porvoo maisemaa ei oikein voi edes ajatella ilman kirkkoa. Moneen kertaan poltettu kirkko on vaikuttava ilmestys itsessään ja sen pihapiiristä avautuu upea maisema myös Porvoonjoelle.
Runebergin koti ja Fredrikan puutarha
Olin viime kesänä ensimäistä kertaa opastetulla Fredrikan puutarha kierroksella. Runebergin kodin pihapiirissä oleva puutarha on lumoava ja siellä kasvaa paljon erikoisia kasvituttavuuksia. Kasvi-intoilijalle lumoava ilmestys. Viherpeukalo Fredrika välttämättä halusi kukkansa mukaan myös kesällä saaristoon. Eli ne roudattiin hevoskärryillä mukaan ruukkuineen päivineen. Toki tuohon aikaan ei tarvinnut ihan yksin toimia vaaan varakkaalla perheellä oli puutarhureita käytössään. Runebergin kodissa ainutlaatuisia vanhoja esineitä, huonekasveja, astioita, upeita huonekaluja ja aitoa vanhan ajan tunnelmaa.
Raatihuone ja Holmintalo
Museot kuuluvat historiallisen kaupungin antiin ja niissä olisi kyllä hyvä käydä ainakin kerran Porvoo visiitillään :) SIjaitsevat luonnollisesti vanhan Porvoon ytimessä.
Tästä voi katsoa videomateriaalia Holmintalosta. Mielenkiintoinen tietopläjäys rakennuksesta, sen esineistöstä ja ajan tavoista. Esimerkiksi miten meikkaus on ennen aikaan tapahtunut.
(Holmin talo/Porvoon museo, Välikatu 11)
Ekologiset vaatehankinnat:
Bohemia
Miellyttävä astetta tasokkaampi kirpputori aivan vanhan Porvoon kupeessa. Täältä olen löytänyt kivoja ja persoonallisia vaatteita töihin!
https://www.bohemia.fi/
Niin Mua
Upeasti laitettu liike täynnä kauniita vintage vaatteita! Löydä itsellesi uusi luukki kesään, joka on todellakin "niin sua" ;)
Nämä ihastuttavat vaateliikkeet sijaitsevat saman oven avauksen takaa, joten helppo poiketa molemmissa..!
https://niinmua.com/

(Bohemia ja Niin Mua, Mannerheiminkatu 1)
Shoppailusta lisää täältä
Taiteilijoiden kaupunki

(Maarin Galleria, Jokikatu 22)
Albert Edelfeltin Ateljee
Tunnetuin Porvoossa asustellut taiteilija on Albert Edelfelt, jonka taidetta on nähtävillä Haikkoon suunnalla.
https://www.albertedelfeltinateljee.fi/
Maarin Galleria
Uudenlainen konsepti: saman katon alla taidetta, antiikkia ja kotimaista kosmetiikkaa. Kuulostaako tutulta? No tämähän on Jokikatu 22, missä myös Viivin Kosmetiikkapuoti sijaitsee :) Galleriaa pitää äitini Eija Oksanen, joka on tehnyt öljyvärimaalauksia ja taidekeramiikkaa sekä pronssitöitä jo 30-vuoden ajan.
https://www.porvoo.fi/galleria-maari
Galleria Vanha Kappalaisen talo
Vaihtuvat näyttelyt Porvoon vanhimpiin kuuluvassa rakennuksessa aivan Vanhan Porvoon sydämessä.
https://www.porvoo.fi/galleria-vanha-kappalaisentalo-1#9de9ff9b
Lisää Gallerioita Porvoossa
Luontokohteet ja upeat näköalat:

"The Punaiset Aitat"
Kirkon lisäksi toinen must see Porvoossa. Helppo löytää tämä näkymä ylittämällä vanha silta ;)
Linnamäki
Mielestäni Porvoon parhaat näkymät suoraan joelle. Täältä saa myös napattua otoksen Porvoosta, joka on myös tunnettu Albert Edelfeltin taidemaalauksesta. Vallihaudat, pitkät sillat ja alhaalla kaunis Maarin ranta, jonka mukaan samassa tilassa kanssani toimiva Maarin Galleria on nimetty. Kiva alue piknikille lämpimänä päivänä. Tiedätkös, että Linnamäki on yksi uudenmaan suurimmista muinaisjäännöksistä sen historian ulottuessa keskiaikaan asti.
(Iso Linnamäki)
Kamppulan kalliot
Tornikallio on näköalapaikka Hamarin ja Gammelbackan kupeessa. Tämä sijaitsee hieman etäämmällä ydinkeskustasta(2,5km), mutta alueen metsä ja kalliolta avautuvat näkymät ovat ehdottomasti paikalle kapuamisen arvoiset. Näet historiallisen sahasaaren ja ohi lipuvia laivoja on hauska tarkkailla. Lintujen tarkkailuun kannattaa ottaa kiikarit ja lintukirja. Huomioi vaatetuksessa, että ylhäällä kalliolla saattaa tuulla jonkin verran. Aivan lähellä tätä sijaitsee Porvoon Ratsutalli ja sen parkkipaikan takana korkealla puiden latvassa asustelee iso yhdyskunta harmaahaikaroita, jotka pitävät aikamoista metakkaa välillä :D
(Tornikallio, Konemestarintie 13)
Näsin kivi ja Näsin kartano
Punaisia aittoja vastapäätä on korkea mäki jonka päällä on näköalapaikka nimeltään Näsin Kivi. Sen vieressä on upea Näsin kartano, jonka historia ulottuu 1400-luvulle asti. Rakennuksessa on asunut mm. yksi Porvoon pormestari sekä Johan Holm, joka on ollut aikansa Roope-setä, pihi, äkäinen ja äärimmäisen rikas. Tämän keltaisen kartanon näet myös istuessasi Paahtimon ulkoterassilla.
(Näsin Kartano, Näsinmäentie 1)
Uimarannat:
Kerran kesässä
Parhaat rannat löytyvät etäämmältä Porvoon ydinkeskustasta. Jos olet liikkeellä autolla, eikä sinulla ole muuta kuin aikaa niin pyörähdä joko Kråkö:n kristallin kirkaissa vilpoisissa vesissä tai Sondbyn upeissa merimaisemissa. Sondby tarjoaa myös grillausmahdollisuuden. Nämä molemmat noin 20 kilometriä keskustasta.
Tervajärvi
Oikein sympaattinen ranta jossa hiekkaranta lapsiperheille ja auringonpalvojille ja kalliopaikat nuorten suosiossa. Tänne matkaa n. 5km keskustasta ja matkalla voi piipahtaa Brunbergin tehtaanmyymälässä karkkiostoksilla. Tarmolan Lidlistä jotain hyvää evääksi rannalle?
Santtari (Kokonniemen maauimala)
2,5km keskustasta sijaitsee hiekkakuoppa, jossa hyppytornit, hiekka- ja nurtsipaikkoja sekä kiska mistä saa jätskiä tai hyviä smoothieita. Tää on mun lähiranta, jossa käydään tytön kanssa usein syömässä piknik aamupalaa, kun ei vielä paljon ihmisiä.
Puistot:
(Linsénin puisto, Kirkkokatu)
Linsénin puisto
Kirkolta lähtevää Kirkkokatua kulkiessaan päätyy tämän suihkulähteen viereen ja mukavaan puistoon jos tarvitsee jalkoja jo vähän lepuuttaa.
Kaupunginpuisto
Täällä sijaitsee myös Muumipuisto lapsille ja tenniskenttä.
Runeberginpuisto
Kansallisrunoilijan patsas komeilee täällä. Täältä näkee joelle ja on lähellä Porvoon toria jos haluaa käydä katsomassa ajoittain vilkastakin tori elämää.
Majoitus:

(Sicapelle ja Onni-Boutique hotelli, Kirkkotori 3)
Boutique-hotelli Onni
Samassa rakennuksessa Sicapelle ravintolan kanssa on majoituspaikka Onni. Tämä tasokas boutique hotelli ja ravintola löytyvät heti Porvoon Tuomiokirkon takaa. Pala onnea.. Kukapa sitä ei kaipaisi. http://onniporvoo.fi/
Ida-Maria Bed & breakfast
Sijaitsee Raatihuonen torin laidalla, kuten oma puotinikin. Kauniit maalaisromanttiset huoneet ja mahdollisuus majoittua myös ranta-aittoihin Jokikadulle.
Pariisin Ville
Myös Jokikadulla vanhan Porvoon sydämmessä. 10 yksilöllisesti sisustettua 2 hengen huonetta, joissa kaikissa erillinen makuu ja olohuone.
Sikosaaren aitta
On lämminhenkinen aamiasmajoitus paikka luonnonkauniissa sikosaaressa n. 2 km päässä keskustasta. Sikosaaressa on lintutorni joelle ja upea luontopolku luontoa arvostavalle. 4-6 hengen majoitustilat ja sauna :)
(Sikosaaren Aitta, Sikosaarenpolku 38)

Kuvaaminen
Olen ohimennen seurannut ihmisten puuhia Raatihuoneen torilla ja myös oven ollessa auki kuullut ihmisten puheita. Topakka pikku tyttö komensi äitiään: nyt laitat sen puhelimen pois, NYT! Laita se puhelin pois.. Vähän surullistakin kuultavaa ja tavallaan myös huvittavaa. Mutta siis tämä on kyllä kuvaajan ykkös kaupunki.
Ei tarvitse montaa metriä kävellä, kun huomaa jo taas uuden kuvattavan kohteen. Olen myös nähnyt monen ammatti tai harrastelija valokuvaajan ottavan toistaan upeampia kuvia tästä idyllisestä pikku kaupungista. Esimerkiksi Niko Laurila on tunnettu porvoolainen valokuvaaja, joka on osannut ikuistaa ikoniset Porvoo kohteet taitavasti. Hänen valokuvistaan löytyy hienoja kortteja myytävänä eri vanhan Porvoon putiikeista.
Ja lopuksi.. Oikein lämpimästi tervetuloa Kauniiseen Porvooseen ja Viivin Kosmetiikkapuotiin!
Google maps osoitteita:
Klassikot
Kahvilat
Ravintolat
Majoitus
Nähtävyydet
Eko-vaatteet
Näköalapaikat ja luontokohteet
Uimarannat
Puistot
Taide
Olisin kovin iloinen, jos jakaisit tänne oman suosikkikohteesi Porvoossa tai vaikka jonkun ihanan muiston käynnistäsi täällä :)