CYBER MONDAY: ilmainen toimitus, kotiin toimitus ilmainen yli 70€ tilauksiin (10€)

Syksy kosmetiikkapuodilla

Metsä syksyn ja talven vaihtuessa

Tänä syksynä yrittäjänä oleminen, on ollut minulle todella haastavaa. Keväisen koronashokin ja liikkeen sulkuvaiheen ja uudelleen avaamisen jälkeen alkoi kesä. Se oli vilkas, nopea tempoinen ja todella antoisa. Sain paljon hyödyllistä palautetta asiakkailta sekä valtavan määrän hyviä vinkkejä mahdollisista yhteistyökumppaneista. Nyt on ollut aika miettiä mennyttä vuotta ja sitä kuinka yritys voi pärjätä seuraavaan vuoteen. Alun pitäenkään minulla ei ollut suuria odotuksia omalle menestykselleni. Tiedän, että yrityksen 1. tai 2. vuonna (jos vielä viitenäkään) ei voida odottaa mitään erityistä. Jollei nyt sitten ole kyseessä joku uusi keksintö tai huippu innovaatio joka mullistaa elämää. Niin, mutta en minä silti arvannut, että joutuisin taistelemaan jotakin vastaan, mitä vastaan ei oikeasti voi taistella. On pitänyt nöyrtyä ja yrittää käsitellä monenlaisia tuntemuksia. 

Koska asiakasmäärät ovat tippuneet, on ollut lopulta aikaa tehdä kaikkia rästissä olleita tehtäviä, kuten vaikka saippuan valmistus, verkkokaupan työstäminen, markkinointi, joulun suunnittelu jne. Minulla on korkea työmoraali ja teen tällä hetkellä, kuten yrittäjät yleensäkin.. todella paljon töitä. Arvostan kuitenkin vapaa-aikaani ja sen merkitys on hieman muuttunut, nyt kun rajoitukset painavat päälle. Varmasti moni saattaa kokea, että työn ja kodin lisäksi pitäisi saada jotain muutakin vaihtelua, jotta pääsee kunnolla tuulettamaan ajatuksiaan. Nyt se on ollut vaikeaa ja varmasti esillä on yhä enemmän uupumusta ja työstressiä. Luonto on loppujen lopuksi ällisyttävän voimakas hyvinvoinnin ja jaksamisen palauttaja. Olen löytänyt omaan arkeeni helpotusta metsä oleilulla. Ja olen tosi iloinen jos niin on käynyt muillekkin. 

Keväällä, koin pitkään rauhan tunnetta, tilanteen vakavuudesta riippumatta. Olosuhteet pakottivat hidastamaan elämän tahtia. Vietimme perheeni kanssa normaalia enemmän aikaa, menimme retkille metsään ja se teki koko mielelle ja keholle todella hyvää. Nyt kun on syksy/talvi, niin kaipaan kevään aikoja, jolloin valon määrä lisääntyi päivä päivältä ja koko ajan syntyi uutta kauneutta meitä ympäröivään luontoon. Koen, että tämän koronan "sivuvaikutuksena" olemme löytäneet luonnon jotenkin uudelleen. Eikö ole kummallista tai toisaalta aika järkeenkäypää, että juuri nyt ilmastonmuutoksen kynnyksellä, meitä koetellaan näin. Minusta tuntuu, että tämä on ollut pieni ravistus meille kaikille. Ei ihminen pärjää ilman luontoa, eläimet ei pärjää ilman luontoa.. Luonto? Mihin se tarvitsee meitä? Kyllä meistä, on myös luonnolle hyötyä, mutta oikeasti tällä hetkellä tässä maailmassa me emme tee sille mitään hyvää, vaan tuhoamme sitä järjestelmällisesti. Luulen, että jos tästä ei nyt oteta opiksi, läksy voi tulla uudestaan tätäkin vaikeampana.

 Kosmetiikkapuodin tunnelmia syksyllä

Syksy on ollut hiljainen ja kesän aikana kasaantuneet tehtävät ovat pitäneet yrittäjän kiireisenä

Syyskuun alussa, juuri opintonsa aloittanut kosmetiikkaneuvoja opiskelija (Juulia) tuli kysymään työharjoittelupaikkaa. Olin jo ajatellut sitä, että ehdottomasti haluan työharjoittelijan puotiini. En ehkä näin nopeasti, mutta minulle tuli todella hyvä vaikutelma hänestä ja intuitioni sanoi, että tämä on hyvä juttu. Ja niinhän se sitä on ollutkin. Omaa tekemistä on hyvä aika ajoin arvioida. Kun on vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, niin saa monesti vastauksia itseään mietityttäneisiin asioihin. Ja kun kyse on alalla olevasta opiskelijasta, on mielestäni mahtavaa verrata oppimaani tietoa ja kokemusta hänen kokemukseen ja osaamiseen. Jos millään alalla haluaa pärjätä, on väkisinkin "uusiuduttava". Ei voi vain jäädä "tuleen makaamaan" jos asiat ei toimi, vaan on nopeasti reagoitava ja ymmärrettävä, että joskus se mikä tuntui niin hyvältä ja oikealta, ei sitä ollutkaan. 

Vuosi sitten valmistuneena ymmärsin myös, että mitkä ovat vaihtoehdot opiskelijan näkökulmasta. Ymmärsin, että moni iso yritys ei pysty tarjoamaan niin kattavia työtehtäviä kuin minä. Yksinyrittäjänä kaikki yrityksen osa-alueet kuuluvat tehtäviini. Kun isompi yritys voi ja hyödyntää erilaisia osastoja ja jakaa tehtäviä eri osaajille, ei minulla ole ketään kenelle töitä delegoida. Eipä ole ongelmaa viestinnässä työyhteisössäni. :D Halusin siis, että Juulia saa mahdollisimman realistisen kuvan työstäni ja olen myös kertonut hänelle paljolti miksi teen minkäkin asian. Olen sitä mieltä, että on huomattavsti mielekkäämpää toimia merkityksellisesti, kuin vain tehdä työtä konemaisesti. 

Merkitystä omaan työhöni tuo myös se, kun voi tarjota työtä ja mahdollisuuden kasvaa omassa ammattitaidossaan. Uskon, myös, että luottamuksen osoittaminen ja vapauden antaminen ovat keinoja vahvistaa tulevan ammattilaisen itsenäisyyttä ja rohkeutta tarttua annettuihin tehtäviin ja mahdollisuuksiin. 

Koen, että teen yrityksessäni jonkinlaista "valistus" työtä. Kaikki suomalaisetkaan eivät vielä pääosin tunnista kotimaisia merkkejä ja jos tekevätkin niin, ei arvostus ole kovin korkealla. Toisaalta ne jotka ovat perehtyneet ja kokeilleet antavat hyvää palautetta ja ylistävät tuotteiden laatua. Se, että kotimaisen kosmetiikan historia on vielä lyhyt, on selvä fakta. Suurin osa kotimaisista sarjoista on tullut markkinoille vasta viimeisen 10 vuoden sisällä. Se on kovin lyhyt aika. On toki sarjoja joilla on jo pidempi menneisyys, mutta nämäkin sarjat ovat todella päässeet nostamaan päätään vasta kosmetiikkakentän laajennettua suuremmaksi. Tänä vuonna ensimäistä kertaa järjestetyissä Nordic Natural Beauty Awardseissa päästiin jo askel eteenpäin siinä, minkälaista maailman valloitusta olemme kosmetiikan tuottaja maana aloittamassa. 

kosmetiikkapuodin ikkuna

Täällä ollaan :) huikkaavat Famon söpöt pöllöshampoot

Tällä hetkellä tosi "in" ovat palatuotteet ja zero waste ideologia. Ilmastonmuutos näkyy kaikilla aloilla, myös kosmetiikassa. Siksi halusin varmistaa, että Juulia on ajan tasalla valikoimassani olevista palatuotteista, niin vartalon, kuin hiustenkin hoitoon. Koska blogien kirjoittaminen on tätä päivää, sai Juulia tehtäväkseen kirjoittaa blogia mistäpä muustakaan, kuin palashampoista ja hoitoainepaloista. Alla olevassa tekstissä Juulia kertoo kokemuksistaan valikoimassani olevista tuotteista Famolta ja Cattecolta: 

Kokeile ihania palatuotteita!

Palashampoo ja -hoitoaine testissä
En ole aiemmin kokeillut minkäänlaisia palatuotteita, jos palasaippuan käyttöä ei lasketa. Työharjoittelun myötä tilanne sai muutoksen, sillä sain tutustua muutamaan tuotteeseen. Viivin kosmetiikkapuodissa on yhtenä pääarvona ekologisuus ja siksi Viivi on valinnut valikoimaansa paljon erilaisia palatuotteita. Palatuotteet pakataan kierrätettäviin materiaaleihin, joten niistä ei synny ylimääräistä muovijätettä. Tuotteiden ekologisuutta lisää myös se, että ne ovat kotimaisia. Kotimaisuus onkin Viivin puodissa tärkein arvo.

Olen kokeillut Famon Untuva-shampoota sekä Cattecon Sade-hoitoainepalaa. Täytyy myöntää, että minulla oli jonkin verran ennakkoluuloja ylipäätään palashampoita ja -hoitoaineita kohtaan. Ajattelin, että niitä on työlästä käyttää ja vaikea säilyttää. Tämä kokeilu on kuitenkin ollut positiivinen yllätys. Famon shampoo on ennen kaikkea äärimmäisen suloinen tuote ja siksi mielestäni houkutteleva ostaa. Palasta irtoaa myös helposti tuotetta, kun sitä vaahdottaa kosteissa käsissä. Tämän vuoksi se ei ole sen työläämpi käyttää kuin nestemäinen shampoo. Tuotteita voi säilyttää erillisellä alustalla, jolla niiden kuivatus käytön jälkeen onnistuu helposti.

Untuva shampoo sopii parhaiten normaalille päänahalle ja käsittelemättömille hiuksille. Viivin kosmetiikkapuodista löytyy kuitenkin palashampoo jokaisen päänahan ja hiuksen tarpeille. Omat hiukseni ovat vaalennetut ja minulla on kuiva päänahka. Sen vuoksi valitsisin itselleni esimerkiksi Famon Pörröinen hassu-kosteuttavan shampoopalan tai Flow cosmeticsin vaaleahiuksisen shampoopalan. Famon shampoo nimensä mukaisesti kosteuttaa kuivaa päänahkaa ja Vaaleahiuksisen shampoopala kirkastaa ja ylläpitää vaaleaa väriä. 

kotimaiset zero waste hiustenhoito tuotteet

Huomasin, että hoitoainepalan käyttö onnistuu parhaiten, kun shampoopesun jälkeen huuhdot hiukset lämpimällä vedellä ja hierot hoitoainepalaa suoraan märkiin hiuksiin. Lämmön vaikutuksesta tuotteen öljyt liukenevat palasta hiuksiin. Sade-hoitoainepala sisältää paljon kosteuttavia ainesosia, kuten esimerkiksi kaakaovoi, arganöljy ja tyrniöljy. Tuotteella voi myös hoitaa kuivaa päänahkaa tai käyttää sitä hiusnaamiona. (10 minuuttia pyyhkeen alla.)

Olen lähiaikoina alkanut enemmän miettimään kulutustani ja välttänyt turhan ostamista. Olen ymmärtänyt, että suuri osa kosmetiikan muovipakkauksista ovat kierrätyskelvottomia esimerkiksi niiden pienen pakkauskoon tai tietyn värin vuoksi. Haluaisin jatkossa suosia sellaisia tuotteita, jotka pystyy kierrättämään. Palatuotteet ovat askel oikeaan suuntaan turhan jätteen vähentämisessä. Palatuotteissa ei myöskään ole sitä ongelmaa, että tuotetta jää tilkka purkin pohjalle, vaan palat on helppo käyttää loppuun. Pesevät palatuotteet voivat myös olla monikäyttöisiä. Esimerkiksi Flow-brändiltä löytyy palasaippuoita, jotka soveltuvat hiusten, vartalon ja kasvojen pesuun. Tälläinen tuote olisi todella kätevä matkalla. Tuotteiden kanssa ei tarvi myöskään pelätä, että ne vuotaisivat laukkuun. Kotimaisuus on myös hyvä puoli, sillä tuotteet on valmistettu lähellä.

Tyrni hoitoainepala ja untuva shampoopala

Famon tuotteet on valmistettu Tuusulassa. Famo on yhden naisen yritys ja tuotteet tehdään käsityönä luontoa kunnioittaen. Famon kohderyhmää ovat tuoksuherkät ja esimerkiksi kokeilemani shampoo on tuoksuton. Famon brändin keulakuva on arvatenkin pöllönmalliset tuotteet. Yrityksen verkkosivuilla lukee, että pöllöt kuvastavat viisautta ja luontoa.

Catteco-nimistä yritystä pyörittää pariskunta ja he valmistavat tuotteita pienessä pajassa Nurmijärvellä. Tuotteita valmistettiin aluksi omaan käyttöön, mutta niiden saavuttaman suosion vuoksi, syntyi idea liiketoiminnasta. Luonnonkosmetiikka valmistetaan tarkkaan valikoiduista laadukkaista raaka-aineista ja tuote-erät ovat pieniä.

Voisin itse tulevaisuudessakin tämän kokemuksen perusteella ostaa palanmallisia tuotteita. Ehkä en jatkossa ole yhtä ennakkoluuloinen, vaan uskallan rohkeammin kokeilla erilaisia tuotteita.

Jätä kommentti

Huomaa, että kommentit on hyväksyttävä ennen niiden julkaisemista